Kaverilauma

Kaverilauma

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Sunnuntaipäivä Ainon ja Nooran tapaan

Makuuhuoneen ovi aukeaa puoli yhdeksältä aamulla. Pitkään valvominen jätti jälkensä...
Reippaasti kuitenkin aamiaiselle, lämmintä vaatetta päälle ja mars hevosia hakemaan.

Ulkona oli muutamia hassuja pakkasasteita, jotka eivät kuitenkaan Aurinkolaukan
 kylmäverisiä talven selviytyjiä pysäytä! Hevosten hakemista haastavoitti kuitenkin lauantaina kastuneet ja siten yöllä jäätyneet riimunnarut ja päitset...

Laitumelta tarttui mukaan kuusi huurteista kauramoottoria valmiina lumihangessa tarpomiseen. Laitoimme hevosia kuntoon yhdessä muun talliporukan kanssa. Hevosista roikkuvat jääpuikot jaksoivat naurattaa. 

Aikuisten lähtiessä maastoon, jäimme me ohjaamaan muutaman innokkaan nuoren ratsastusta kentälle ja maastoon. Olipa mukava katsoa, kun ratsastajat poistuivat taas hymyssä suin hevosten selistä. Satulat ja suitset paikoilleen ja hevoset laitumelle. Tällä kertaa hieman erilaisella kuljetustavalla. 

Hulluilla on halvat huvit!
Purimme ja kuivatimme vielä myöhemmin maastosta tulleet neljä hevosta. Tällä kertaa laitumelle kuljetus tapahtui normaalisti taluttaen.

Kello yksi oli Ainon päivän kohokohta, nimittäin lounas! Ruokana oli mitä mainiointa makkarakastiketta, njams! Törmäsimme taas uusiin mausteisiin ja makuihin, muunmuassa mustaan suolaan ja artisokan sydämeen, mitä ihmettä...?

Uskaltaa, uskaltaa!
Mahat täynnä ulos pyörien lähdimme hakemaan polleja omaan maastoomme. Tällä kertaa mukaan lähtivät reippaat brunetet Odin ja Neisti. Odin näytti lievästi sanottuna närkästyneeltä Maara-neidin kimaltavat pinkit päitset päässään. Pääsimme kahden ja kolmen paikkeilla lähtemään maastoon.
 Kiirettä piti, alkoihan päivä jo hämärtää. Kerkesimme kuitenkin mainiosti reippailemaan juuri ennen pimeän laskeutumista. 

Kerrataanpa vähän maaston kulkua. Kypäräkamera oli mukana, joten kaikki toilailut tuli ikuistettua. Päätimme ratsastaa (jälleen kerran) tutun ja turvallisen reitin tuoreen hakkuualueen ympäri. Heposet olivat sopivasti reippaita, juuri sellaisia kuin toivoimme. Haimmekin maastoretkeltä rentoa menoa. Retkestämme löytyi hieman reippaampia ja rauhallisia laukkapätkiä, pitkin ohjin kävelyä sekä ratkiriemukasta ravia. Pientä sähläystä ja säätämistäkin löytyi, varsinkin kameran ja jo rutiininomaisten selfieiden kanssa. :D Selvisimme taas kerran tallille, ehjinä, ja hevoset tallessa! Mitalin arvoinen suoritus!
......
 Vitsi,vitsi!


 

Tallille saavuttuamme purimme pikapikaa hevoset, loimet niskaan ja talliin kuivattelemaan! Päätimme viedä hevoset taas potkureiden tähdittämänä laitumelle, nyt vain kummallekin omat potkurit. Näin tapahtuu hevosten siedätys Ainon ja Nooran tapaan! :D

Noora ja Odin
Aino ja Neisti
Heppaselfie!
Sisälle päästyämme olimme rättiväsyneitä, olihan päivään kuulunut paljon kävelyä, ulkona olemista ja muuta puuhailua. Katsoimme kypäräkameran tallenteet ja söimme maukkaita lettuja! Sitten pääsemmekin tähän hetkeen. Istumme nojatuoleilla, nauramme telkkarista tuleville sketseille ja minä, Aino naputan tietokone sylissä tätä postausta. Kiitokset lukemisesta!

- Aino ja Noora